sunnuntai, 19. helmikuu 2023

Papu Cafe vai papuja ja cafe?

Hei vaan kaikki, jotka nauttivat lähestyvästä keväästä! Itse olen jollain lailla todella innoissani, en tiedä miksi, mutta jotenkin talvi on ollut kaikkineen todella rankka ja rasittava. Ei sillä, kahvihan aina auttaa pitämään silmät auki ja siksi olenkin keskittynyt maistelemaan erilaisia erikoiskahveja talven aikana. Lisäksi se innokkuus jäi jotenkin päälle ja edelleen joudun miettimään, mitä uutta haluan.

Talven mittaan kokeilin erilaisia saitteja, josta voi ostaa kahvipapuja ja muita ihanuuksia. Yksi nettikauppa oli todellakin yli muiden ja olenkin sieltä ostanut keittimen lisäksi paljon muutakin. Papu Cafe on siis ehdoton suosikkini! Voinhan sen tietysti tunnustaakin ja mikäs siinä, voit ihan itse käydä kurkistamassa, millainen kahvinjuojan taivas se onkaan.

Ostin siis keittimen, jossa voin käyttää tarvittaessa kapseleita, papuja ja jopa suodatinkahvia, jos haluan tehdä ihan tavallista kahvia. Se on siis mieletön laitos, kun kaikki on mahdollista yhdellä ja samalla laitteella. Enää en juurikaan käy kahviloissa, vaikka tuoksu tunkisi kuinka terhakkaana nenästäni!

 

Papu%20Cafe.jpg

torstai, 13. lokakuu 2022

Korkeatasoiset piirustuskynät

Tuli mieleen vielä näin ennen juhlakautta matkailu ja mitä kaikkea reissussa voi tehdä. Itselleni yksi tärkeä asia on aina ollut lehtiö ja kunnollinen kynä. Jos on aikaa ja mahdollisuutta, niin luonnostelen mielelläni jotakin, mitä näen ympärilläni.

Vaikka en olekaan mikään superhyvä taiteilija, niin silti tuherruksista jää aina muistot, joihin voin palata kotiin päästyäni. Korkeatasoiset piirustuskynät on se, mihin tuhlaan rahojani, koska niiden laatu voittaa mennen tullen markettikynät.

Tuo löytämäni nettikauppa onkin yksi mainioimmista, mihin palaan aina kerta toisensa jälkeen ja mielestäni siellä myös hintataso on juuri sopiva. Suosittelen sinullekin, että käyt katsomassa, sillä tarjontaa löytyy myös askarteluun.

piirustuskyn%C3%A4t.jpg

lauantai, 25. toukokuu 2019

Ihonhoito ja matkustaminen

Monet paljon matkustavat pähkäilevät sen kanssa, mitä reissuille kannattaa ottaa mukaan. Tämä ei olekaan mikään itsestäänselvyys, sillä erilaiset ihotyypit vaativat erilaisia tuotteita. Jos ihon kanssa on paljon ongelmia, voi silloin normaaliin ihon hoitamiseen kuulua jo useampia eri tuotteita päivässä. Hyvän ihon omaava taas saattaa parhaimmillaan selvitä meikinpoistoaineella ja kosteusvoiteella. Varmaa kuitenkin on, että paljon matkustavan kannattaa suosia pieniä matkakokoja. Niiden avulla voi säästää paljon tilaa, jota matkalaukussa ei yleensä olekaan liikaa. Matkapakkauksia voi ostaa suoraan eri brändeiltä, mutta joskus voi olla helpompaa ostaa erikseen matkakokoisia pulloja ja purkkeja ja täyttää ne kaikilla tarvitsemillaan aineilla. Itse suosin pohjoiselle ihotyypille kehitettyjä tuotteita, jotka kosteuttavat niin talven kylmyydessä kuin kesän kuumuudessakin. Ostan itse suosikkituotteeni osoitteesta Nordicfeel.fi Ostan ihonhoitotuotteiden lisäksi myös hiustuotteet kyseisestä paikasta. Kun teen suuremman tilauksen kerralla, tuotteista riittää pitkäksi aikaa. Luotan myös itse siihen, että panostan laadukkaisiin tuotteisiin. Toki ihonhoitotuotteita saisi paljon halvemmallakin, mutta omasta mielestäni ihon ja hiusten hoitaminen kuuluu niihin asioihin, joissa en halua säästellä. Olen siis päättänyt panostaa näihin tuotteisiin yhtä paljon niin kotona arjessa kuin maailmalla reissatessakin.

 

torstai, 28. joulukuu 2017

Uusi vuosi Riikassa

Varasimme Lentodiilien kautta edullisen reissun Riigaan uudeksi vuodeksi. Hinta oli vain 125 €/henkilö ja hotelli joka tuohon hintaan kuuluu vaikutti oikein laadukkaalta ja hyvä tasoiselta.

Ajattelimme ensin, että olisimme viettäneet uutta vuotta pitkästä aikaa mökillä, mutta kun bongasin tuon huippuhyvän tarjouksen, päätimme sittenkin lähteä reissuun.

Olen ollut kerran aiemmin Riikassa, mutta siitä on ainakin viisi vuotta aikaa, ellei enemmänkin. Mukava nähdä kuinka hyvin sitä muistaa paikkoja vielä. Toivottavasti keli olisi hyvä. Mielellään ei sadetta eikä liian kylmä. Sellainen olisi juuri hyvä reissusää. Saapa nähdä ovatko ilmat myötä!

Screen%20Shot%202017-12-28%20at%2019.02.

sunnuntai, 10. joulukuu 2017

Joulusiivo ja tavarapaljous

Terveiset täältä vaateröykkiöiden ja parittomien sukkien keskeltä. Päätin, että tänä vuonna siivoan jouluksi myös kaapit ja heitän ylimääräiset ja tarpeettomat tavarat kierrätykseen tai jätteisiin.

Kuten arvata saattaa, projektini on laajentunut ja kun kerran tyhjensin kaapit, hankin niihin myös uudet säilytysjärjestelmät. Olen jo pitkään ihaillut ruotsalaisen Elfa merkin säilytysratkaisuja ja siksipä valinta oli helppo. Ostin Elfaa netistä, Netraudan sivuilta. Mittasin kaapit vain tarkasti kotona ja selailin heidän sivuiltaan sopivat laatikot ja ratkaisut meidän tarpeisiin. Täytyy sanoa, että tilaus oli helppo tehdä ja tavarat toimitettiin suoraan kotiin. Hintakin oli varsin huokea. Aloitin nyt meidän makuuhuoneen kaapistoista, koska ajattelin, että testaan ensin miten säilytysratkaisu toimii siellä ja jos se toimii hyvin ja on helppo koota ja asentaa, tilaan myös eteisen ja vaatehuoneen kaappeihin Elfaa. Katsotaan nyt muutama kuukausi kuinka uudet laatikot toimivat. Toistaiseksi ne vaikuttavat pelaavan oikein hyvin.

Screen%20Shot%202017-12-28%20at%2018.56.

Kyllä on vapauttavaa laittaa vanhoja vaatteita, kenkiä ja muita tarpeettomia asioita pois ja eteenpäin niitä enemmän tarvitseville! Suosittelen muitakin kokeilemaan!